Näytetään tekstit, joissa on tunniste Göteborg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Göteborg. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. toukokuuta 2017

Göteborg VI: Vappu Valborg

Vapusta on nyt jo muutama päivä kulunut, mutta pakko kirjoitella siitäkin jotain, kun se niin mukavasti meni. :)

Perjantaina oli Göteborgin Suomalaiset Nuoret- yhdistyksen (GSN) pitämä Finntastic Festival, jossa esiintyi suomalaisia bändejä ja artisteja ym. Ennen sitä menin vanhan työkaverini (vanhainkodilta) luo syömään ja siitä lähdimme yhdessä tapaamaan muuta työporukkaa Finntasticiin. Emme tosin kauaa viipyneet siellä, sillä meno ei ollut ihan sitä mitä kuviteltiin. Joten jatkettiin matkaa kunnon latinojuhliin, jossa päästiin tanssimaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Tosin en edelleenkään tiedä, mikä siellä esiintynyt artisti/bändi oli olevinaan. Kamalalta se ainakin kuulosti... 😆




Lauantai meni rehellisesti kotona sängyssä maaten... Vaikka ei voi sanoa, että olisi ollut mikään pahakaan dagen efter, niin väsytti silti kamalasti.

Sunnuntai eli Vappuaatto kuluikin sitten lähes kokonaan ulkosalla. Koska en tunne täältä hirveesti ihmisiä, niin huomasin Facebookin "Expats in Gothenbourg"- ryhmässä, että joku kaipaisi seuraa vappupiknikille, niin minähän sitten lähdin hänen ja yhden toisen samaisesta ryhmästä olevan naisen kanssa vappupiknikille Göteborgin "botaaniseen" puutarhaan (Göteborgs botaniska trädgård).

 

















Botaniskan jälkeen kävelimme Chalmersille, josta lähti Chalmersin oma vappukulkue (Chalmerscortegén) liikkeelle. Kulkueella oli monenlaisia kulkupelejä, joista useimmat käsittelivät satiiriseen tyyliin ajankohtaisia poliittisia ja ei-niin-poliittisia asioita ja uutisia. Kulkue käveli/ajeli kaupungin läpi takaisin Chalmersille.



























Kulkueen jälkeen oli pakko käydä äkkiä kotona syömässä ja vaihtamassa lämpimämpää vaatetta päälle, sillä loppuilta vietettiin suomiporukalla Slottskogenin puistossa. Siellä oli myös vappukokko, mutta ei ehditty näkemään sitä. Slottskogenissa pelattiin ruotsalaista "kubbia", joka on samantapainen peli kuin suomalainen mölkky. Meidän joukkue tietysti voitti. 💣

Maanantaina eli Vapunpäivänä eräs suomalainen nainen, jonka olin myös tavannut harjoitteluni kautta, haki minut perheensä luokse viettämään suomalaista vappua. Siellä sain sitten suomalaiset vappusimat ja munkit ja jopa grillimakkarat! Maanantaina oli myös todella lämmin ja kesäinen päivä ja istuimme lähes koko päivän ulkona terassilla nauttien auringosta. Kävimme myös pienellä porukalla kävelemässä lähiympäristössä. Sieltäpä löytyikin ihania pikku luontopolkuja ja järviä sekä hienot näkymät merelle! Oli ihan mahtava päivä ja mahtavia ihmisiä, kun ottivat tällaisen tuntemattoman tyttelin mukaan vapun viettoonsa. 😊




Göteborg V: Kotipalvelu

Eilen oli viimeinen päiväni kotipalvelussa (hemtjänst). Minun piti olla siellä vielä ensi viikko, mutta tulimme ohjaajani kanssa siihen tulokseen, että minun on turha sielä enää seisoskella toimettomana kolmatta viikkoa. Kaikenkaikkiaan oli kiva nähdä, kuinka kotipalvelu käytännössä toimii, mutta vähän tylsäähän se oli, kun en voinut oikein mitään itse tehdä. Mitään hoitotoimenpiteitä en voinut tehdä ja keskustelukin asiakkaiden kanssa oli melko mahdotonta, kun ruotsinkielen taitoni ei ole kovin laaja... Koin tämän takia oloni hieman tunkeilevaksi asiakkaiden luona, ja varmasti osa heistäkin tunsi näin. Vaikka ohjaajani olikin suomalainen, luulen silti, että ruotsin taitoni ehkä jopa hieman kehittyi näinä parina viikkona, kun kuuntelin vain sivusta kieltä jatkuvasti. Vielä kun jostain saisi sen rohkeuden alkaa puhumaan sitä oma-alotteisemmin...

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Göteborg IV: "Väliviikko"

Hejsan!

Viime viikko oli mun harkan "väliviikko". En siis ollut missään yhdessä paikassa koko viikkoa, vaan kiertelin vähän eri paikoissa ja jutuissa.

Maanantai oli pääsiäisen takia vielä vapaa, mutta tiistaina olin koko päivän suomalaisen kirkon työntekijän kanssa. Päivä alkoi naisten keskusteluryhmällä, jossa sain kuulla vähän kirkon ystäväpalvelusta vanhuksille sekä naisten turvakodista 'Piilopirtistä'. Ryhmän jälkeen kävimme vielä kaikki yhdessä syömässä, jolloin pääsin juttelemaan näiden naisten kanssa vieläkin enemmän. Ruokailun jälkeen kävimme tapaamassa erästä suomalaista mummelia, joka asusteli ruotsalaisessa palvelutalossa. Lopuksi kävimme vielä tutustumassa kirkon tiloihin ja suomalaiseen henkilökuntaan.

Keskiviikkona oli tarkoitus osallistua 'Livslångt lärande' (elämänpituinen oppija) aiheiselle luennolle, mutta olin niin kipeänä, että jätin sen välistä.

Torstaina sitten keräsin sairaat luuni ja lähdin tutustumaan Göteborgin keskusta-alueen 'Möteplats-Kulturhus'- tapaamispaikkaan. Heti sisään astuttuani tuntui kuin olisin tullut johonkin nuorisotalolle- mutta nuoret olivatkin vanhuksia! Tiloista löytyi erilaisia 'kerhohuoneita', missä pidetään erilaisia aktiviteetteja ja kerhoja vanhuksille. Lisäksi oli tila, jossa voi vaan istua ja hengailla, jutella, lukea lehtiä ja juoda kahvia. Myös tietokoneita löytyi ja niiden käytössä avustava työntekijäkin! Kaiken kukkuraksi yhdessä huoneessa oli 'salonki', jossa harjoitteluaan suorittavat tytöt tekivät manikyyrejä, meikkaamista ja hiusten laittoa asiakkaille. Ihan uskomaton paikka! Kaiken lisäksi sain lähes kaiken informaation tästä paikasta ruotsiksi ja ymmärsin pääpiirteittäin kaiken. Jeee!
Tapaamispaikan lisäksi tiloista löytyi omaishoitajien tukipiste. Siellä töissä on yksi suomalainen nainen, joka kertoi minulle omaishoidon tuesta ja yleensäkin vähän enemmän Göteborgin rakenteista ym. Oli todella mielenkiintoinen päivä ja sain kutsun tulla uudestaankin sekä paljon materiaalia matkaan.

Perjantaina menin harjoittelun ohjaajani kanssa Bergsjön Suomiseuran tiloille, jossa järjestettiin työpaja Göteborgin Ruotsinsuomalaisten vanhusten suomenkielisistä palveluista. Paikalla oli eri toimijoiden edustajia (esim. kaupungin, seurojen, suomalaisen kirkon...). Siellä viimeistään sain suht kattavan kuvan Göteborgin suomenkielisistä vanhuspalveluista. Oli myös hienoa huomata, kuinka tomerasti he olivat valmiita ajamaan suomenkielen ja suomenkielisten palvelujen asemaa Göteborgissa.

Tänään on maanantai ja noin viikon sairastelun jälkeen alkaa olo vihdoin tuntuvan suhteellisen hyvältä (lukuunottamatta kauheeta yskää..). Huomenna aloitan kolmen viikon jakson kotipalvelussa. Sepä jänniittää taas aikas paljon, mutta innolla odotan mitä se tuo tullessaan!


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Göteborg III: Glad Påsk!

Pääsiäisenä mulla oli täällä erityinen vieras Suomesta, joten se loma sujahti ohi silmän räpäyksessä. Maanantaina saikin sitten pillittää oikein urakalla, kun jäi taas yksin tänne kurjaan Göteborgiin...
Ei vais, eihän tämä kurja paikka ole! Vähän kipeä oon kyllä nyt ollu Pääsiäisen jäljiltä, joten siltä osin on kurjaa, mutta muuten oikein mukavaa.

Perjantaina oli nätti päivä ja käytettiin se lähinnä kiertelyyn ympäri Göteborgia. Käytiin Slottskogenissa pällistelemässä saukkoja ja peuroja (ja pingviinejä!), pihvilounaalla skottilaisessa ravintolassa, kahvilla Hagan kaduilla sekä kunnon lammas illallisella suomalais-puolalaisen pariskunnan luona. Voin kertoa, että vodka kyllä virtas niissä bileissä..























Lauantaina oltiin ehkä vähän krapulaisia ja nukuttiin suurin osa päivästä.... Silloin oli kuitenkin mun synttärit niin saatiin sen verran aikaseks, että tehtiin pussimuusia ja nakkeja ja nautittiin maukas synttärilounas, kierreltiin kauppoja keskustassa, käytiin näköalapaikalla sekä haettiin pitsat ja nautiskeltiin ne belgialaisten oluiden kanssa. The best birthday ever!


Mun koti



Sunnuntaina oli kamalan kylmä päivä ja päätettiin viettää se museoita kierrellen. Lähettiin ekaks Aeroseumiin, eli ilmailumuseoon. Sinne meni melkein tunti matkustaa julkisilla ja se oli keskellä ei-mitään, vuoren sisällä. Jännä paikka!






Sieltä jatkettiin sit matkaa Göteborgin taidemuseoon, jossa käytiin kiertämässä Tove Jansson -näyttely. Hei Muumit!

Maanantaina itkin koko päivän ja päästin ukkelini lähtemään takasin Suomeen... Ainakin näin nättejä kirsikkapuita! Mukavaa loppuviikkoa ihmiset. :o)


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Göteborg II : Onnela & Rauhala

Taustaa: Teen toisen vuoden sosionomi-harjoitteluni Göteborgin kunnassa Ruotsissa. Tavoitteenani on tutustua Ruotsin ja etenkin Göteborgin Ruotsinsuomalaisten palveluihin ja järjestöihin sekä heidän kulttuuriinsa. Painopiste harjoittelussani on vanhuspalveluissa, sillä suuri osa Ruotsinsuomalaisista on sota-aikaan Ruotsiin tulleita "sotalapsia" tai myöhemmin 60 - 70-luvun vaihteessa Ruotsiin töihin muuttaneita suomalaisia, jotka alkavat nyt olla vanhoja.

Harjoittelu nyt: Ensimmäiset neljä viikkoa olen harjoittelussa Lövgärdetin vanhainkodissa (Lövgärdets äldreboende) sen kahdella suomalaisella osastolla: Onnela ja Rauhala. Minun piti olla ensimmäiset kaksi viikkoa dementiaosastolla Onnelassa ja toiset kaksi viikkoa Rauhalassa, mutta ensimmäisen viikon jälkeen siirryin Rauhalaan, sillä minusta tuntui etten saa aikaani kulumaan Onnelassa. Rauhalassa on hieman parempivointisia ja aktiivisempia asukkaita, minkä takia päätimme harjoittelun ohjaajani kanssa, että siirryn kolmeksi viikoksi sinne.


Onnelassa on kahdeksan paikkaa, jotka ovat tarkoitettu suomalaisille muistisairaille. Osasto on tärkeä, sillä monet osaston asukkaista ovat unohtaneet ruotsin kielen lähes kokonaan ja puhuvat/ymmärtävät vain suomea. Henkilökunta on pääasiassa toisen tai kolmannen sukupolven suomalaisia, jotka ovat eläneet koko tai ainakin suurimman osan elämästään Ruotsissa, mutta vanhempien tai isovanhempien suomalaisuuden takia puhuvat suomea. Työntekijät ovat kaikki ammatiltaan lähihoitajia. Osasto on viihtyisä, mutta virikkeitä ja aktiviteetteja ei vanhuksille hirveästi järjestetä. Huomasin myös itse aktiviteettien ja virikkeiden keksimisen haasteellisuuden ollessani osastolla.

Huomenna on viimeinen päiväni Rauhalassa. Siellä on kolmetoista paikkaa suomalaisille vanhuksille. Rauhalan puolella työskentelee pääasiassa lähihoitajia, mutta siellä on myös keittiötyöntekijä sekä työntekijä, joka järjestää asukkaille toimintaa sekä kuljettaa heitä muihin talon aktiviteetteihin. Rauhalassa olen ollut mukana aktiviteeteissa sekä koittanut keksiä jotain omiakin aktiviteetteja asukkaiden kanssa. Tärkeä osa on ollut asukkaiden kanssa seurustelu ja seuran pitäminen, sekä ulkoiluttaminen.
On ollut mielenkiintoista huomata, että suomalaiselle vanhainkodille todella on tarvetta ja paikkoja osastoille jonotetaan jatkuvasti. Osa on jopa talon ruotsalaisilla osastoilla odottamassa pääsyä Onnelaan tai Rauhalaan. Osastoilla on myös kova pula suomenkielisistä työntekijöistä (etenkin lähi- ja sairaanhoitajista). Siitä voi lukea lisää täältä tai ruotsiksi täältä.

Olen viihtynyt osastoilla hyvin. Asukkaat sekä henkilökunta ovat ottaneet minut ihanasti vastaan ja kaikki on sujunut mukavasti. Haikein mielin huomenna lopetan.
Lövgärdet centrum

Alakerrassa on kaikille yhteinen tapaamispaikka Träffpunkten, missä voi tehdä erilaisia käsitöitä tai järjestää aktiviteetteja/tapahtumia


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Göteborg I : Kotoutuminen


Olen nyt asustellut kolme viikkoa Göteborgissa ja alan pikkuhiljaa tuntemaan oloni kotoisaksi. En enää tarvitse koko aikaa Google mapsia, kun kävelen kaduilla, ja muistan jo millä ratikoilla pääsen lähimmäksi kotia. Tiedän, että kaikki alkoholi myydään käytännössä Alkoissa (Systembolaget) ja että ruotsalaisilla on kaikki aina hyvin. Ja itseasiassa, mitä kauemmin täällä olen, sitä enemmän alan tästä paikasta tykätä! ... Mutta en edelleenkään puhu tai ymmärrä ruotsia sen paremmin kuin lähtiessäkään...
Ensimmäisen viikon asuin lähellä harjoittelupaikkaani Lövgärdetissä Airbnb:n kautta. Sain vasta myöhemmin tietää, että se ei ole mitään Göteborgin parhainta asuinseutua, sillä siellä on paljon pakolaisia, jotka riehuvat ja rikkovat paikkoja. Ensimmäinen viikko meni kuitenkin ihan  mukavasti ja viikon päätteeksi pääsin muuttamaan lähemmäksi Göteborgin keskustaa, ihan Chalmersin teknillisen yliopiston viereen. Tosin siinäkin oli pientä säätöä, kun tyttö, jonka luokse minun piti alunperin muuttaa, ilmoittikin pari päivää ennen, että hänen poikaystävänsä on saanut Göteborgista töitä ja jää hänen luokseen asumaan, eli mun kannattaisi etsiä toinen paikka asua. Paikka löytyi kuitenkin vielä saman päivän aikana ja saampa vielä asua ihan itsekseni!

Olen tavannut myös muutamia muita suomalaisia nuoria täällä. Yksi heistä on pikkuserkkuni, joka sattuu olemaan täällä au pairina! Muut ovat tulleet tänne opiskelemaan. Tapasin myös yhden puolalaisen pojan Couchsurfingin kautta. Siltikin olo on vähän yksinäinen iltaisin, mutta ehkäpä sitä tulee lähdettyä itsekin aktiivisemmin ihmisten pariin, kun kevätpäivät tässä lämpenevät. Kohtapa saan myös yhden odotetun vieraan seurakseni koto-Suomesta. :)

Ja mitä oon jo ehtinyt nähdä/tehdä...
- Vähän kaupunkia sieltä täältä
- Tove Jansson- näyttely Göteborgin Taidemuseossa
- Vähän yöelämää Henriksbergissä
- Keväisiä kukkia
- Upeita maisemia
- Jättimäisiä korvapuusteja Hagassa
- Pingviinejä Slottskogenissa
- Kaljottelua Linnégatanilla
- Jääkiekkoa ja hampurilaista O'Learysissä...

Kungsportsplatsen

Korsvägen: Lisebergin maailmanpyörä

Joki virtaa kaupungin läpi

Taloja kuin suoraan satukirjasta




Kaupungin korkeuserojen takia lenkkimaisemat voi olla aika mahtavia

Siirtolapuutarha Angeredissa

Göteborgin taidemuseo